Alku
Tikkeli on pieni käsityöyritys Noormarkussa, Porissa.
Käsitöitä olen tehnyt koko ikäni, ja ihan toisen ammatin hankittuani ja sitä vuosikaudet harjoitettuani ryhdyin myös yrittäjäksi vuoden 2008 alussa. Matka on tuonut kestovaippojen ompelun kautta omien mielikuvitustekstiilien suunnitteluun ja tekemiseen, käsityötarvikkeiden myymiseen ja erityisesti käsityöohjauksien järjestämiseen.
Viimeisin villitys on ollut rug hooking, Britanniassa ja Pohjois-Amerikassa perinteinen käsityötekniikka, jolla voidaan valmistaa mattoja, mutta muutakin seinävaatteista asusteisiin sekä laukkuihin. Mum’s Designin ihanat laukut ja jumppapallot on tehty juuri tällä tekniikalla. Rug hookingin loistavuus on sen edullisuudessa (säkkikangasta+räsyjä) ja joustavuudessa; vain mielikuvitus on rajana sille, mitä tekniikalla voi tehdä. Suomessa tekniikassa ei ole edes historian painolastia, joten jokainen harrastaja voi tehdä mitä haluaa.
Käsityömessuilla kiertäessäni olen tavannut muutamia ihmisiä, jotka ovat harrastaneet tekniikkaa jo pitkään. Yleensä taustalla on yhteyksiä Yhdysvaltoihin tai Kanadaan. Hauskaa on ollut jakaa kokemuksia. Itse tutustuin tekniikkaan ystävän vinkatessa siitä. Olen selannut Internetiä ja tilannut kirjoja Britanniasta. Olen löytänyt yhteyksiä Yhdysvaltoihin, josta tilaan Suomeen rug hooking -koukkuja, ja josta olen saanut paljon hyödyllistä tietoa.
Tähän blogiin aion liittää hiljalleen kuvia omista ja muitten harrastajien rug hooking -töistä, sekä tarinoita, joita kuulen. Blogin seinät ja katto ovat kuitenkin liikkuvia, joten kaikenlainen käsitöihin ja yrittämiseenkin liittyvä on tänne tervetullutta. Jos haluat jakaa ajatuksiasi ja kuvia käsitöistäsi täällä, kirjoittele kommentteja ja lähetä kuvat mieluiten sähköpostilla osoitteeseen tikkeli@tikkeli.fi.
Kuulumisiin!

