Rug hooking
Hei taas!
Rug hooking on siis matonvalmistustekniikka, jolla voidaan valmistaa myös seinävaatteita, tuolinpäällisiä, laukkuja ja melkein mitä vaan.
Kuva piirretään ensin pohjakankaaseen vedenkestävällä tussilla kankaan langansuuntia mahdollisuuksien mukaan myötäillen (säkkikangas tai muu harvasidoksinen, kestävä kangas, jossa langat pääsevät liikkumaan toistensa lomassa, siksak reunoihin!). Malli kannattaa ensimmäisissä töissä laatia riittävän yksinkertaiseksi, ja varautua myös siihen, että purkamaankin voi joutua. Suikale lähtee onneksi helposti takaa vetämällä.
Työ kannattaa myös kiinnittää ompelukehykseen, jolloin molemmat kädet vapautuvat työskentelyyn koukun ja kangassuikaleen kanssa.
Räsyistä leikataan tasalevyistä (1-1,5 cm) suikaletta. Se pidetään pohjakankaan alapuolella, ja siitä koukutaan erityisellä koukulla oikealle puolelle n. 1,5cm korkeita silmuja, yksi kerrallaan. Pinta täytetään tasaisesti, kuitenkin niin, ettei pohjakangas ala venyä. Taakse ei saa jäädä pitkiä hyppäyksiä, ja suikaleen alku ja loppu vedetään kokonaan oikealle puolelle, ja leikataan lopuksi tasan nukan kanssa.
Suikaleen materiaaliksi käy melkein mikä tekstiili hyvänsä, vaikka perinteisesti siihen on käytetty villakangasta. Erilaisilla materiaaleilla saa aikaan mielenkiintoisia pintoja; karkeita, sileähköjä, kiiltävää, mattaa, untuvanpehmeää, jämäkkää… Matonkudontaan tarkoitettu trikookude käy myös hyvin. Sen voi joutua halkaisemaan, mikäli se ei muuten helposti kankaan läpi tule.
Työ viimeistellään kääntämällä kankaan reunat maitoliiman tai kankaisen nauhan avulla nurjalle puolelle, tai ompelemalla se halutuksi esineeksi.
Erilaisia esimerkkitöitä voi käydä katsomassa Tikkelin kotisivuilla Rug hooking -sivun galleriassa. Koukkuja, muita tarvikkeita, ohjeita ja neuvoja saa samasta paikasta.


